Vapaaehtoistyö

Asioiden tietäminen ei ole inhimillistä viisautta. Sillä tiedettäviä asioita on loputtomasti; eikä viisautta ole mahdollisimman monienkaan asioiden tietäminen. Inhimillistä viisautta on asioiden järjestyksen ymmärtäminen.

Leo Tolstoi

Josephine Sjöman Dorm

 

Koulussa'

Vapaaehtoistyötä Keniassa: teiniäidit takaisin koulunpenkille!

Vuonna 2006 järjestelin 50-vuotisjuhliani ja mietin sopivaa hyväntekeväisyyskohdetta lahjarahoille. Kolmen tyttären äitinä ja kahden sijaisemona tyttöjen huolet olivat tulleet tutuiksi, ja lisäksi olen lahjoittanut tyttöjen koulutukseen osan palkastani jo 1970-luvulta lähtien. Tyttöjen auttaminen tuntui siis itsestäänselvältä. Yhteistyö World Visionin kanssa pääsi vauhtiin samantien, ja rahoilla rakennettiin v. 2007 Kenian Meibekiin tyttöjen turvatalo, joka kantaa tyttäreni, Josefina Sjömanin nimeä.

World Visionin aluekehitysohjelma on toiminut Kenian Meibekissä vuodesta 2004 ja asettanut tavoitteekseen mm. lasten elämänlaadun parantamisen ja juomaveden saamisen alueen asukkaiden saataville. Rakennuttamassani turvatalossa majoitetaan teiniäitejä, jotka ovat suuressa vaarassa keskeyttää opintonsa ja joutua yhteisön hylkäämiksi.

Olen ollut hankkeessa tiiviisti mukana alusta pitäen ja matkustanut Meibekiin pari kertaa vuodessa. Kerään ystävineni varoja kuuden teiniäidin ammattiopintoihin mm. kirpputorimyynnin kautta, ja olen vastannut heidän koulumaksuistaan turvatalon perustamisesta lähtien. Kuuden tytön malli on rohkaissut alueen kaikkia teiniäitejä jatkamaan opintojaan. Ahkerista teiniäideistä on kiinnostuttu Eldoretin Moi-yliopistoa myöten, ja koulutuksen asiantuntijat ryhtyivät miettimään, miten raskaana olevat nuoret tytöt motivoidaan ja sitoutetaan koulunkäyntiin. Lumipalloefekti eteni lainmuutokseen asti vuonna 2011. Tuolloin Kenian lakiin kirjattiin, että teiniäitien tulee voida palata kouluun ilman kyselyjä. – lue lisää World Visionin lehdestä (pdf).

Teiniäidit lapsineen voivat nyt hyvin. Projektin seuraavassa vaiheessa keskitytään siihen, että äidit voivat pitää vauvat luonaan. Käynnistämisvaiheen jälkeen projekti hoidetaan kokonaan paikallisin voimin.

Matkoillani myös koulutan varhaiskasvatuksen opettajia, paikallisia erityisopettajia ja kylien vaikuttajia. Olen saanut työstäni tunnustusta jopa Kenian valtion opetusviranomaisilta: ehdotuksestani perustettu opettajien koulutuslaitos nimettiin Sirkku Sesia Training Collegeksi.

Kehitysyhteistyöprojektistani on kerrottu mm. Kotivinkki 3/2012, Lastentarha 3/2011-, World Vision 01/2012- ja Kätilö 6/2014 -lehdissä.

Koululaisia Meibekissä

Katso Sirkun tarina:

Mikäli haluat osallistua kenialaistyttöjen tukemiseen, se onnistuu Suomen World Visionin kautta:
IBAN FI32 8000 1570 768136 viite 10715 (tärkeä). Viestikenttään voi laittaa Sirkun työ Keniassa, ei kuitenkaan välttämätön.

World Vision